Opinnäytetyökilpailu 2022

Ehdokasasettelu Tietoturva ry:n opinnäytetyökilpailuun on alkanut!
Tietoturva ry myöntää vuosittain opinnäytetyöpalkinnon parhaimmasta tietoturva-aiheisesta opinnäytetyöstä. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita tekemään laadukkaita tietoturvaa käsitteleviä opinnäytetöitä ja näin edistää suomalaista tietoturvaosaamista, sekä
lisäksi tehdä Tietoturva ry:n toimintaa tunnetuksi niin opiskelijoille kuin oppilaitoksille.
Vuoden Tietoturvapäällikkö® 2022
Vuoden Tietoturvapäällikkö® 2022 on Teemu Ylhäisi !
Teemu Ylhäisi on toiminut OP:n tietoturvajohtajana vuodesta 2017.
Ylhäisin aikana OP:n tietoturvahenkilöstön lukumäärä ja budjetti ovat kasvaneet 2,5 –kertaiseksi. Hän on onnistunut siinä, mistä vain moni CISO puhuu ja unelmoi: tietoturva on OP Ryhmässä koko henkilöstön vastuulla ja tietoturvan huomiointi on sisäänrakennettuna niin liiketoiminnan kuin kehittämisen prosesseihin.
Hae Tietoturva ry:n hallitukseen!

Yhdistyksemme hallitus hakee vahvistusta tuleville vuosille
Yhdistyksen syyskausi on lähtenyt käyntiin ja samalla on aika suunnata katseita myös tulevaan vuoteen. Hae siis mukaan Tietoturva ry:n hallitukseen vuodelle 2023!
Yhdistyksemme hallituksen jäsenenä pääset aitiopaikalle osallistumaan ja vaikuttamaan yhdistyksemme toimintaan.
Tietoturvakatsaus #1, elokuu 2022

Tervetuloa Tietoturva ry:n Tietoturvakatsaus 2022- webinaariin 30.8.2022!
Tietoturvakatsaus 2022 -tilaisuus koostuu Suomen johtavien asiantuntijoiden nostamista havainnoista ja keskusteluista koskien toimintaympäristömme nykytilaa ja osin tulevaisuutta.
Tästä vastaa muun muassa Tietoturva ry:n kymmenen Vuoden Tietoturvapäällikkö -tunnustuksen saanutta asiantuntijaa.
Tietosuojan syysriehan iltatilaisuus 9.9.2022

Päivitys: Tapahtuma on peruutettu
Tervetuloa tietosuojan syysriehan iltatilaisuuteen !
Tietoturva ry:n tietosuojaverkosto järjestää perjantaina 9.9.2022 tietosuojan syysriehan iltaseminaarin Helsingissä, Scandic Hotel Simonkentän tiloissa.
Tilaisuus toimii jatkona Digi- ja väestötietoviraston Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän (VAHTI) asettaman Tietosuojan kehittämisen työryhmä (TIKE) tietosuojawebinaarille tarjoten mahdollisuuden lisäesitysten ohella verkostoitua hyvässä seurassa.
Tietoturvaa tietosuoja-ammattilaisille

Tietoturvallisuuden perusteiden ymmärtäminen DPOn roolissa on nyt ja todennäköisesti tulevaisuudessa aikaisempaa korostuneemmassa asemassa. Esimerkiksi Ranskan tietosuojaviranomaisen (CNIL) maaliskuussa 2022 julkaiseman DPO-ohjeistuksen mukaan, tietosuojavastaavilta vaaditaan tietyn tasoinen ymmärrys paitsi käsittelytoimista, myös IT-järjestelmistä ja tietoturvallisuudesta.
HOHE – Hands on Hacking koulutus 1-2.6.2022

Tietoturva r.y järjestää ”Hands on Hacking(HOHE)”-koulutuksen yhteistyössä Clarified Securityn kanssa 1.6.2022 – 2.6.2022. Koulutus järjestetään pääkaupunkiseudulla, ja kouluttajana toimi Clarified Security. Koulutuskieli on Englanti.
Hands on Hacking (HOHE) koulutus (2 pv)
”Hands-on Hacking Essentials”
Tietoturva ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2022

Tietoturva ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2022
Tietoturva ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 18.5.2022 kello 18:00 alkaen osoitteessa Keilaranta 1, Espoo.
Ilmoittautumisen yhteydessä kerro oletko tulossa paikalle vai osallistutko kokoukseen etänä. Etäosallistuminen on mahdollista Google Meetillä,
Teknologia 22 messut 3-5.5.2022

Pohjoismaiden johtava teknologiatapahtuma järjestetään 3.–5.5.2022 Helsingin Messukeskuksessa.
Messujen viidellä ohjelmalavalla järjestetään kolmen päivän aikana yhteensä yli 100 puheenvuoroa. Torstain aamupäivän ohjelmassa on Tietoturva ry:n järjestämät esitykset, joissa kantavana teemana on sähkönjakelun kyberturvallisuus ja huoltovarmuus.
Teknologia 22 -tapahtuman aihealueita ovat ICT:n lisäksi muun muassa automaatio,
Tietoturva ry:n jäsenkysely 2022

Tervetuloa vastaamaan Tietoturva ry:n 2022 jäsenkyselyyn!
Olemme lähettäneet 20.4.2022 sähköpostia liittyen yhdistyksen tämän vuoden jäsenkyselyyn. Mikäli et saanut sähköpostia, niin lähetä meille viestiä, niin toimitamme linkin kyselyyn erikseen. Kyselyyn vastaaminen vie vastauksista riippuen 5-10 minuuttia.




