Ehdota vuoden tietosuojavastaavaa ja tietosuojatekoa

3. tammikuuta 2023

Ehdota vuoden tietosuojavastaavaa ja tietosuojatekoa

Tietoturva ry haluaa edistää ja kannustaa suomalaista tietoturva- ja tietosuojayhteisöä erilaisilla tunnustuksilla. Tunnustuksien tarkoituksena on kannustaa tietosuoja-ammattilaisia kehittymään omassa työssään, sekä edistää suomalaista tietosuojaosaamista ja sen arvostusta. Vuoden tietosuojavastaava ja vuoden tietosuojateko -tunnustukset toteutetaan yhteistyössä Suomen IAPP:n Chapter Chairien kanssa.

Kilpailun säännöt

Vuoden Tietosuojavastaavaksi etsitään henkilöä, joka on organisaatiossa ennakkoluulottomasti ja esimerkillisesti kehittänyt tietosuojan toimintatapoja sekä edellytyksiä ja/tai omalla toiminnallaan merkittävästi edistänyt tietosuoja-ammattilaisten verkostoitumista ja osaamista sekä tiedon jakoa organisaatiorajojen yli.

Palkittavan henkilön tulee toimia Suomessa esimerkiksi tietosuojapäällikön, tietosuojavastaavan tai tietosuojajohtajan tehtävässä. Henkilön tehtävänimike ei kuitenkaan ole rajoittava tekijä. Mikäli henkilö toimii konsulttina, niin tällöin hakemuksessa tulee pystyä osoittamaan henkilön toimivan vaaditussa tehtävässä.

Vuoden tietosuojateon valintakriteerit

Vuoden tietosuojavastaava -tunnustuksen saajaa valittaessa, tulee valinnan perustua yhteen tai useampaan seuraavista valintakriteereistä:

  • tunnettavuus
  • laadukkuus
  • merkitys alan kehitykseen
  • kotimaisuus
  • vaikuttajan osalta vaikutus esimerkiksi suomalaiseen tietosuojaosaamisen, kulttuurin tai asenteen kehittymiseen

Tunnustuksien avoin ehdokasasettelu on auki 1.1 – 23.1.2023 välisen aikana.Ehdotukset palkittavasta henkilöstä ja teosta perusteluineen pyydetään ilmoittamaan sivun lopusta löytyvällä lomakkeella.  Voit ilmiantaa itsesi tai jonkun tuntemasi henkilön.Tietoturva ry:n hallituksen jäsentä ei voi valita Vuoden Tietosuojavastaavaksi, eikä Tietoturva ry:n omaa toimintaa voida palkita Vuoden Tietosuojatekona.

Voittajan päättäminen

Tunnustukset toteutetaan yhteistyössä Suomen IAPP:n Chapter Chairien kanssa. Näistä tahoista koostuva työryhmä käy läpi määräaikaan mennessä tulleet hakemukset ja varmistaa, että hakijat täyttävät asetetut kriteerit. Ehdokkaat pisteytetään taulukkoon.Mikäli kaksi tai useampi ehdokas saa saman verran pisteitä, niin työryhmä äänestää voittajasta. Mikäli äänet menevät tasan, työryhmän puheenjohtajan ääni ratkaisee. Valintatilaisuudesta tulee laatia pöytäkirja, josta ilmenee voittajan valintamenettely.

Kilpailun palkinto

Palkinnoksi Vuoden Tietosuojavastaava ja Vuoden Tietosuojateko saa Tietoturva ry:n lahjoittaman kunniamaininnan sekä yhden (1) vuoden mittaisen Tietoturva ry:n henkilöjäsenyyden, joka oikeuttaa osallistumaan yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin ja muihin ja  jäsenetuihin  sekä maksuttoman osallistumisen AlmaTalentin toteuttamaan tilaisuuteen vuoden 2023 aikana, palkinnoksi myönnettävän tilaisuuden tiedot julkistetaan myöhemmin.

Voittajan julkistaminen

Vuoden Tietosuojavastaava ja tietosuojateko 2023 tunnustuksien saajat julkistetaan Tietosuojapäivässä 27.1.2023.

Lisätietoa:

Oona Matinpalo

Tietoturva ry – Tietosuojaverkoston vetäjä

oona.matinpalo@tietoturva.fi

Yhdistys varaa oikeuden muutoksiin

Jaa tämä kirjoitus
Tunnisteet
Arkistoi